Menneen vapun kunniaksi kevyitä hittejä ja juoruja neitsytkuningatar Elisabeth I:n ajan englannista. Säveltäjä ja luutisti John Dowland ei päässyt syystä tai toisesta Elisabethin hovimuusikoksi, mutta muuten menestyi säveltäjänä ja muusikkona. Itse pidän Dowlandin kipaleista, joissa mitään ei ole liikaa, ei meteliä, kestoa eikä soittimia ja silti kaikki toimii (kuin junan vessa). Kyseessä ei tosiaan ole mikään suurten muotojen säveltäjä; Dowland sävelsi enimmäkseen pienimuotoista vähän melankolista mutta erittäin koukuttavaa huttua luutulle ja laulajille.
Viimeisimpiä Dowlandin musiikkiin langenneita on vanheneva brittiartisti Sting, jonka tulkintaa voitte verrata muutamaan muuhun. Ehkä vähän maneerista vokaalien venyttelyä (tälle tyylipoliisille kun ei oikein mikään kelpaa), mutta kyllähän tätäkin kuuntelee, ja luutisti on erinomainen. Sävellyksenä "Come again"...
http://www.youtube.com/watch?v=jNzK28eCdc8
Sama laulu, perusklassinen brittilaulaja, vähän turhan siistiä mutta kaunista:
http://www.youtube.com/watch?v=5EBnIiiELVQ&feature=related
Vielä sama laulu, kiva esitys, mutta huono video:
http://www.youtube.com/watch?v=JI005i6pG-w&feature=related
Sitten Dowlandin melkein puolituntisesta viiden hengen gambayhtyeelle sävelletystä suurteoksesta "Lachrymae"(=kyyneleet) ensimmäinen osa. Yhden tai kaksi osaa kuuntelee putkeen hyvin mielellään, mutta koko 7-osainen kyyneltulva on jokseenkin unettavaa kerrallaan kuultuna.
http://www.youtube.com/watch?v=LCfhqh0u20c&feature=related
Samalla teemalla on myös laulu "Flow my tears", nyyh
http://www.youtube.com/watch?v=SQMukijlj5k&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=f7vLOjzG4no
http://www.youtube.com/watch?v=jkRrzAo9Wl4&feature=related
Lopuksi vähän pirteämpää tavaraa, galliardeja eli tuon ajan nopeaa tanssia. Ensin Essexin jaarlin galliard "Will she excuse my wrongs". Nuori mr. Essex oli Elisabethin kypsän iän viihdyke, jolta tosin pää irtosi myöhemmin liian vallattomuuden johdosta.
http://www.youtube.com/watch?v=qHJQnqGcQuw&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=k3bhqQsd4Do&feature=related
Sitten vielä Tanskan kuninkaan galliard, "The Battle Galliard", esittäjissä yksi suomalainen, vähemmän karvainen parrakkaista, Veli-Markus Tapio:
http://www.youtube.com/watch?v=vNnjMcaWkF0&feature=related
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gamba. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gamba. Näytä kaikki tekstit
maanantai 3. toukokuuta 2010
lauantai 20. maaliskuuta 2010
Tallis ja Byrd.
Elvis elää, Kuninkaan paluu, Michel Jacksonin kuolinsyy ja niin edelleen. Musiikin suuret nimet herättävät nykyään sen luokan intohimoja, ettei edes kuolla saa rauhassa. Vaan osattiin ennenkin. Minua on hämmentänyt eräässä 1500-luvun lopun laulussa seuraavat sanat:
"Tallis is dead, and music dies". Siinä se. Mitähän tässä on viimeiset ajat kuunneltu kun toi musiikki on kuollut jo yli 400 vuotta sitten, hä? Aina yhtä innostava netti tarjoaa kiihkeää keskustelua tästäkin muinaisesta Elviksestä, jolla oli jonkinlainen sivurooli myös telkkarisarja Tudoreissa tässä taannoin.
No, olen kuitenkin pitkään miettinyt, että pitäisi edes joku tämän Tallisin biisi kuunnella. Ostin sitten Anttilasta muutama viikko sitten halpis-Naxos-levyn (niille jotka eivät asiaa tunne, Naxos-levymerkki tarjoaa yleensä halvalla hyvää, eli vähän tuntemattomampia esittäjiä mutta hyvinä esityksinä. Paitsi että joskus olen pettynyt pahasti, eli paino sanalla yleensä.) otsikolla "Tallis - Spem in alium". Tietämättä mitään yksittäistä sävellystä Tallisilta, levyn takakannen teksti -"Scored for forty independent voices, Spem in alium, a work of Tallis's maturity, dwarfs any other English work of the period."- herätti mielenkiintoni, vaikka englantilaisen mielikuvituksen lennon ja herkän taideaistin tietäen mainoslause ei välttämättä nosta odotuksia kovin korkealle. Ainakaan viimeisen 300 vuoden aikana Englannista ei ole tullut yhtään mukiinmenevää parempaa säveltäjää, mutta jospa sitä ennen, täytyi selvittää.
Myös tuo 40-ääninen on sinänsä kiinnostavaa, koska vaikka laulettaisi yhtä aikaa kaikkia jonkun asteikon säveliä, ei normaalikuorolaulussa voi ihmisäänen ulottuvuuksien takia olla käytössä kuin noin 30 eri ääntä (ja silloinkin pitäisi alimman äänen olla kontra H ja ylimmän 3-viivainen C, ääniä joita ei moni pysty kurkustaan saamaan). Eikä tästä tietänkään voi olla kyse, koska tuohonkin aikaan kuljettiin joillain soinnuilla, jolloin ihan kaikki asteikon äänet eivät voineet soida yhtä aikaa. Huijausta. Jonka kyllä jo arvasin.
Sillä lailla voi olla 40-ääninen, että jokainen laulelee omiaan mutta äänet aina välillä risteävät. Kyseessä on polyfoninen musiikki, eli sellainen sävellystapa, jossa jokaisella laulajalla tai soittajalla (tai yhtä ääntä soittavalla ryhmällä) on oma melko itsenäinen melodia. Näitä melodioita sitten lauletaan päällekkäin aloittaen eri aikaan, mahdollisesti aivan eri sanoilla jne. Jotta nämä päällekkäiset melodiat saatiin kuulostamaan hyvältä yhtä aikaa, oli keskiajalta lähtien olemassa kasa ihan jonkun korkeamman instanssin (paavi tai vastaava) hyväksymiä sääntöjä, joita piti säveltäessä noudattaa. Vielä tänäkin päivänä musiikinopiskelija joutuu soinnutuksen oppitunneilla konservatoriossa tai Sibelius-akatemiassa vääntämään muutaman rivin noiden sääntöjen mukaan, eikä lopputulos yleensä tyydytä ketään, kunhan opitaan eri aikakausien äänenkuljetuksen perusteita. On pienoinen ihme, että noin tarkasti säännellyssä sävellystavassa onnistuttiin edes välillä saamaan aikaan jotain ei tolkuttoman paperinmakuista ja kuunneltavaksi kelpaavaa. Polyfonian valtakausi musiikissa oli keskiajalla ja renessanssiajalla, jonka jälkeen homofonia, sointuihin perustuva sävellysmuoto, valtasi alaa. Polyfoniassa ei ole kyseessä varsinaisesti aikakausi vaan sävellystyyli, jota on jossain muodossa käytetty ajoittain tähän päivään asti.
Kun sitten laitoin tämän 1500-luvun kirkkomusiikin helmen soimaan autossa Porvoon moottoritiellä, niin vaikutus oli tärisyttävä (vai oliko ne ne raidat tien reunassa). En pystynyt erottamaan kaikkia neljääkymmentä ääntä; enemmänkin välillä muutaman korkean naisäänen turhan selvästi (Naxoksen äänityksen vika?), mutta ei se liene ollut tarkoituskaan vaan kummallisesti vellova ja kiihdyttävä sointimassa, jossa ymmärryksellä ei paljoa tee. Ei paperinmausta tietoakaan. Tässä alla kaksi vaihtoehtoa Spem in aliumista (mitä lie tarkoittaa)
http://www.youtube.com/watch?v=UtJvtk6EHZE
ja tällainen puhtaasti miehinen versio:
http://www.youtube.com/watch?v=FduQYC_ZDSo
Sitten vielä se fanittaja, eli William Byrd (=bird vanhasti kirjoitettuna, tipitii), joka oli Tallisin oppilas ja monesti Englannin suurimpana säveltäjänä mainittu (joka jälleen kertoo ehkä enemmän Englannin säveltäjistä kuin itse Byrdistä, koska käsi ylös, kuka tämänkin tuntee ja vielä tuntisi jotain Byrdin musiikkia?). Sävellyksen nimi on "Ye sacred muses", ei kirkollinen teos vaan puhuu antiikista tutuista taiteen innoittajista, muusista. Tästä ei kovin ihanaa esitystä löytynyt, kontratenorit on tosiaan yliedustettuina näissä kirjoituksissani, nyt ihan ilman omaa haluani, mutta onpahan gamba-yhtye säestämässä niinkuin pitääkin. Noin kohdalla 1'50'' löytyvät lauseet Tallisin kuolemasta.
http://www.youtube.com/watch?v=CW8y-cjX_gs
"Tallis is dead, and music dies". Siinä se. Mitähän tässä on viimeiset ajat kuunneltu kun toi musiikki on kuollut jo yli 400 vuotta sitten, hä? Aina yhtä innostava netti tarjoaa kiihkeää keskustelua tästäkin muinaisesta Elviksestä, jolla oli jonkinlainen sivurooli myös telkkarisarja Tudoreissa tässä taannoin.
No, olen kuitenkin pitkään miettinyt, että pitäisi edes joku tämän Tallisin biisi kuunnella. Ostin sitten Anttilasta muutama viikko sitten halpis-Naxos-levyn (niille jotka eivät asiaa tunne, Naxos-levymerkki tarjoaa yleensä halvalla hyvää, eli vähän tuntemattomampia esittäjiä mutta hyvinä esityksinä. Paitsi että joskus olen pettynyt pahasti, eli paino sanalla yleensä.) otsikolla "Tallis - Spem in alium". Tietämättä mitään yksittäistä sävellystä Tallisilta, levyn takakannen teksti -"Scored for forty independent voices, Spem in alium, a work of Tallis's maturity, dwarfs any other English work of the period."- herätti mielenkiintoni, vaikka englantilaisen mielikuvituksen lennon ja herkän taideaistin tietäen mainoslause ei välttämättä nosta odotuksia kovin korkealle. Ainakaan viimeisen 300 vuoden aikana Englannista ei ole tullut yhtään mukiinmenevää parempaa säveltäjää, mutta jospa sitä ennen, täytyi selvittää.
Myös tuo 40-ääninen on sinänsä kiinnostavaa, koska vaikka laulettaisi yhtä aikaa kaikkia jonkun asteikon säveliä, ei normaalikuorolaulussa voi ihmisäänen ulottuvuuksien takia olla käytössä kuin noin 30 eri ääntä (ja silloinkin pitäisi alimman äänen olla kontra H ja ylimmän 3-viivainen C, ääniä joita ei moni pysty kurkustaan saamaan). Eikä tästä tietänkään voi olla kyse, koska tuohonkin aikaan kuljettiin joillain soinnuilla, jolloin ihan kaikki asteikon äänet eivät voineet soida yhtä aikaa. Huijausta. Jonka kyllä jo arvasin.
Sillä lailla voi olla 40-ääninen, että jokainen laulelee omiaan mutta äänet aina välillä risteävät. Kyseessä on polyfoninen musiikki, eli sellainen sävellystapa, jossa jokaisella laulajalla tai soittajalla (tai yhtä ääntä soittavalla ryhmällä) on oma melko itsenäinen melodia. Näitä melodioita sitten lauletaan päällekkäin aloittaen eri aikaan, mahdollisesti aivan eri sanoilla jne. Jotta nämä päällekkäiset melodiat saatiin kuulostamaan hyvältä yhtä aikaa, oli keskiajalta lähtien olemassa kasa ihan jonkun korkeamman instanssin (paavi tai vastaava) hyväksymiä sääntöjä, joita piti säveltäessä noudattaa. Vielä tänäkin päivänä musiikinopiskelija joutuu soinnutuksen oppitunneilla konservatoriossa tai Sibelius-akatemiassa vääntämään muutaman rivin noiden sääntöjen mukaan, eikä lopputulos yleensä tyydytä ketään, kunhan opitaan eri aikakausien äänenkuljetuksen perusteita. On pienoinen ihme, että noin tarkasti säännellyssä sävellystavassa onnistuttiin edes välillä saamaan aikaan jotain ei tolkuttoman paperinmakuista ja kuunneltavaksi kelpaavaa. Polyfonian valtakausi musiikissa oli keskiajalla ja renessanssiajalla, jonka jälkeen homofonia, sointuihin perustuva sävellysmuoto, valtasi alaa. Polyfoniassa ei ole kyseessä varsinaisesti aikakausi vaan sävellystyyli, jota on jossain muodossa käytetty ajoittain tähän päivään asti.
Kun sitten laitoin tämän 1500-luvun kirkkomusiikin helmen soimaan autossa Porvoon moottoritiellä, niin vaikutus oli tärisyttävä (vai oliko ne ne raidat tien reunassa). En pystynyt erottamaan kaikkia neljääkymmentä ääntä; enemmänkin välillä muutaman korkean naisäänen turhan selvästi (Naxoksen äänityksen vika?), mutta ei se liene ollut tarkoituskaan vaan kummallisesti vellova ja kiihdyttävä sointimassa, jossa ymmärryksellä ei paljoa tee. Ei paperinmausta tietoakaan. Tässä alla kaksi vaihtoehtoa Spem in aliumista (mitä lie tarkoittaa)
http://www.youtube.com/watch?v=UtJvtk6EHZE
ja tällainen puhtaasti miehinen versio:
http://www.youtube.com/watch?v=FduQYC_ZDSo
Sitten vielä se fanittaja, eli William Byrd (=bird vanhasti kirjoitettuna, tipitii), joka oli Tallisin oppilas ja monesti Englannin suurimpana säveltäjänä mainittu (joka jälleen kertoo ehkä enemmän Englannin säveltäjistä kuin itse Byrdistä, koska käsi ylös, kuka tämänkin tuntee ja vielä tuntisi jotain Byrdin musiikkia?). Sävellyksen nimi on "Ye sacred muses", ei kirkollinen teos vaan puhuu antiikista tutuista taiteen innoittajista, muusista. Tästä ei kovin ihanaa esitystä löytynyt, kontratenorit on tosiaan yliedustettuina näissä kirjoituksissani, nyt ihan ilman omaa haluani, mutta onpahan gamba-yhtye säestämässä niinkuin pitääkin. Noin kohdalla 1'50'' löytyvät lauseet Tallisin kuolemasta.
http://www.youtube.com/watch?v=CW8y-cjX_gs
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
