Anna-Liisan viulu

Nyt menee puhtaan mainostamisen puolelle. Leipätyöni yksi varjopuolista on jatkuva autossa istuminen, joka pakottaa myös jatkuvaan radionkuunteluun rattiinnukkumisen estämiseksi. Päivänä eräänä kuulin jonkun viulu-piano-duon, jotain romanttista huttua todella hyvin soitettuna. Kanavasurffailutani aikani tismalleen sama kipale tuli toiseltakin kanavalta (niinpä, vaihtoehtoja tällaisen musiikin kuulemisiin Suomen radioaaltotaivaalla on tasan kaksi, Ylen ykkönen ja noin kuukauden ikäinen uusi kanava Rondo fm). Yleensä en innostu radiosta tulevasta viulunsoitosta, mutta jotenkin tässä oli kaikki kohdallaan: täysi meno päällä, kaunis muttei liian paksu tai imelä sointi, hienoja yksityiskohtia ja rytminkäsittelyä, ja vielä todella hienosti toimiva kokonaisuus. Kyseessä oli nuoren puoleinen viulisti Anna-Liisa Bezrodny, kahden viulistin lapsi (venäläinen Igor Bezrodny ja ymmärtääkseni virolainen Mari Tampere), pianistina Ivari Ilja ja kappaleena Efrem Zimbalistin sovittama fantasia Nikolai Rimski-Korsakovin oopperasta Kultainen kukko duon tuoreelta levyltä. Periaatteessa mielestäni täysin turhaa musiikkia, mutta noin hyvin soitettuna vastustamatonta.

Soittaminen on kumman periytyvää sorttia, silti harva opettelee sitä alkeita pidemmälle vanhempiensa johdolla. Itse pärjäsin juuri ja juuri 8-vuotiaaksi äidin sellonsoitonopissa; siihenkin mennessä äiti oli kertaalleen kaivanut diplominsa esille yrittäessään saada minut uskomaan, että edes tässä asiassa äiti todellakin tietää jotain enemmän kuin minä. Anna-Liisa sen sijaan on opiskellut hyvin pitkälle molempien vanhempiensa johdolla (isä tosin kuoli jossain vaiheessa) ilmeisen hyvällä menestyksellä, kilpailuja on voitettu jne.

Tänään kävi toisen kerran niin autoradion äärellä, että ihmettelin, miten joku voi soittaa noin nautittavalla tavalla viulua. Kyseessä oli tällä kertaa Sibeliuksen joku Humoreski ja Anna-Liisahan se jälleen. Aloin vakavissani miettiä, että pitäisikö kerran elämässään ostaa levyllinen viulumusiikkia. Tähän asti olen tyydyttänyt kieltämättä hyvin vähäisen tallennetun viulumusiikin tarpeeni vanhempien levyhyllyjen tarjonnalla ja lahjaksi saaduilla levyillä.

Josta päästäänkin musiikin markkinoinnin lieveilmiöihin. Viulisteissa kauniit nuoret naiset ovat yliedustettuina ja niiden levyjä myös pyritään myymään ulkonäöllä. Joku sosiologi voisi selvittää syyn tähän. On jotenkin omituista, että joku hiki hatussa jyystää konserttoa tuhansien harjoittelutuntien koulimana, täydellistä musiikillista ilmaisua hakien, ja sitten markkinointikoneisto luo levyn kanteen passiivis-eteerisen puolipukeisen nuken yllään jotain sellaista, joka tippuu polviin kun viulu nostetaan leuan alle. Joka tapauksessa, kuultuani soittoa, mietin minkähänlainen levynkansi tällä duolla on. Ei poikennut juuri linjasta: http://www.alba.fi/kauppa/tuotteet/4645 
Tässä muutama lisäesimerkki, joiden jälkeen myös yksi suomenruotsalainen blondi ei vaikuta pekkaa pahemmalta:
http://www.alba.fi/en/shop/products/4265
http://www.alinapogostkina.de/ap_gal_en.html
http://www.lisabatiashvili.com/
http://sarahchang.com/
http://www.anne-sophie-mutter.de/me_press_09.php

En voi liittää mitään neidin soittoa tänne, sitä saa vain ostamalla levyn tai kuulemalla tuurilla radiosta, mutta korvaukseksi voitte kuunnella isipapan touhuja. Ei hassumpaa sekään. Itse asiassa isän ja tyttären soittotyyleissä on paljon samaa. Säveltäjänä puolalainen Karol Szymanowski, 1900-luvun alun myöhäisromantikko, ja pianistilegenda Arthur Rubinsteinin frendi (muuten, jos pitää elämäkerroista ja suuresta määrästä ehkä jo hiukka vanhentuneita juoruja, niin Rubinsteinin kolmiosainen elämäkerta on todella viihdyttävää luettavaa. Pitäisi löytyä kirjastosta suomennettuinakin, ensimmäisen osan nimi taitaa olla "Huima nuoruuteni"). Tosiasiassa Igor Bezrodny oli maailmanluokan viulisti, ettei jää epäselväksi. http://www.youtube.com/watch?v=jFrObZ4ZIns&feature=related