"Kuunnelluin klassinen sävellys"

Tästä olikin Timon kanssa puhetta. Syystä että, silmiini osui BBC:n uutinen, jossa kerrottiin Carl Orffin Carmina buranan alkupätkän "O fortuna" (=Oih kohtalo) olevan Brittein laajimmin kuultu (ehkei kuunneltu) klassisen musiikin sävellys. Syynä tietenkin se, että jokikinen seikkailuelokuva käyttää sitä siinä kohdassa, jossa pyroteknikoilla on töitä ja rivistö takkutukkaisia parrakkaita norjalaisia rynnii kirves kädessä päin kameraa tms.
http://news.bbc.co.uk/2/hi/entertainment/8432499.stm

Asiaan. Kyseessä on äärimmäisen tehokas pätkä, jota voi toki pitää halpahintaisena. Teho perustuu nimittäin
1. fyysiseen voimaan, väkeä on lavalla muutama sata: sinfoniaorkesteri vahvistettuna kaikenmaaliman kilistimillä ja kalistimilla (Orff oli tunnettu koululaisille suunnittelemistaan lyömäsoittimista, ei sävellyksen lahjoistaan), kahdella flyygelillä, kolmella kuorolla(!) ja muutamalla laulusolistilla.
2. keskiaikaromantiikkaan, teksti on munkkien kirjoittamaa latinaa ja jotain muinais-saksaa
3. kaikkien kaupallista soopaa tuottavien säveltäjien tietoon siitä, että toisto on heti sekvenssien jälkeen myyvin tyylikeino. Ja mitä enemmän toistat, sitä paremmin asia menee perille.
4. seksiin. Jos haluatte yksityiskohtia, niin tutustukaa teksteihin. Kansallisbaletilla oli myös joskus 1980-ja 90 -lukujen taitteessa tähän musiikkiin joku tanssiteos, jossa oli lähinnä puolialastomia miehiä.




Kaikesta tästä huolimatta (tai juuri näistä syistä) pidin teininä koko Carmina buranasta älyttömän paljon. Parhaalla tahdollakaan tätä ei voi pitää länsimaisen korkeakulttuurin korkeana saavutuksena, mutta mitäs siitä. Osaan vieläkin pitkiä pätkiä tekstejä ulkoa, ja vaikka teos on pitkä, osittain puuduttava ja epätasainen, epäjohdonmukainen kokonaisuus, tehoaa se vieläkin. Tosiaan, tämä Carmina burana on vähän kuin jonkun suomalaisen bändin levy, josta oikeastaan viitsii kuunnella vaan sen ekan biisin, mutta muistakin alkaa pitää, kun levy jää useamman kerran soimaan. Nyt vasta myös tajusin, että tämä on varmaankin lähes ainoa teos, jonka kohdalla sanoilla on ollut oikeasti iso merkitys minulle, mutta sepäs nyt tuskin teitä kiinnostaa.

Alun jälkeen hyviä osia on ainakin seuraavat:
- Ecce gratum, hilpeää meteliä
- Swaz hie gat umbe ja sen jälkeen tulevat maailmanomistusosat
- Olim lacus colueram, joutsen valittaa paistinvartaassa, tässä pikku näyte (joku saa kertoa miten saan tähän ihan sen videon enkä pelkkää linkkiä), ei tosin suosittelemaltani levyltä. Voitte miettiä miten tosissaan tätä taidetta tehdään...



- In taberna quando sumus, kaek juo
- Amor volat undique, pikkupojat laulaa lemmestä
- Stetit puella, käsittämättömän kirkasta ja korkeaa naislaulua
- Tempus est iocundum, toiston juhlaa
- Ave formosissima, kuin alkumetelit mutta duurissa, tehoja riittää

Minulla on tästä erinomainen levytys (kovin kuluneella selitysviholla), en tosin ole kuunnellut tarkasti muita, mutta sen verran, että voin tätä kehua:
Solistit: Edita Gruberova (paras mahdollinen sopraano tähän, luulisin, en kokeilisi muita), John Aler, Thomas Hampson
Orkesteri: Berliner philharmoniker
Johtaa Seiji Ozawa. Ozawa on levyttänyt tän muullakin jengillä, epäilen vahvasti, ettei voi olla näin hyvä. Levymerkki Philips ja julkaisuvuosi 1989, mutta näyttäisi löytävän amazonista jne.