Vino Paradiso

Inspiroiva viikonloppu takana, josta idea tähän juttuun. Kummasti en näytä pääsevän laulumusiikista minnekään, lupaan, että tämän jälkeen siirrytään instrumentaalipuolelle ainakin toviksi.

Länsimainen kulttuuri siinä missä moni muukin on tuottanut aikanaan omituisia vinoutumia ihmisenä olemiseen. Niinkuin kastraatit puhtaasti taidelaulun tarkoituksiin. Yön tunteina väitin, että ehkä kastraatin elämä on ollut aivan hyvää, jotain jää kokematta, mutta jotain saa tilalle. Enpä tiedä.

No, kyseessä siis ilmiö pääasiassa 1600-1700 -luvuilta ja Italiasta (vaikka viimeisin kastraatti kuoli vasta 1900-luvun alkupuolella), ilmeisesti jotain kieroa katolista perua, jossa naisen ei sallittu laulaa kirkossa tms. Poikana kastroitu laulaja vältti äänenmurroksen, mutta kasvoi keuhkoiltaan ja ruumiiltaan miehen mittoihin. Kovalla harjoittelulla äänestä saatiin voimakas, laaja-alainen ja korkea, eri sävyinen kuin naisen. Paljon laulumusiikkia, erityisesti oopperaa, on sävelletty kastraateille ja niiden suosio oli aikanaan valtava. Kastraatin elämä oli omistettu kokonaan laulutaidon kehittämiselle ja jos se ei onnistunut, uravaihtoehdot on varmaankin olleet aika heikkoja. Jos kiinnostaa, niin aiheesta tehtiin joskus 1990-luvulla elokuva "Farinelli", ja wikipedia kertoo loput.

http://en.wikipedia.org/wiki/Castrato

Nykyään kastraattirooleja laulavat etupäässä naiset miesten vaatteissa (ns. housuroolit), mutta jonkin verran on myös mieslaulajia, joilla on korkea ääni. Nämä kontratenorit (countertenor) ovat lauluääntä lukuunottamatta yleensä fyysisesti normaaleja miehiä, joista osalla on kokonaan korkea ääni, osalla poikkeuksellisen laaja ääniala niin että sekä perinteiset naisen, että miehen äänialat toimivat (esim. baritonista sopraanoon). Suomessa tiedän kaksi tapausta: Teppo Lampela ja Pasi Hyökki. Maailmalla näitä on lisää, muttei paljoa, koska tuollainen ääni on harvinainen ja sitten pitäisi taas olla niitä muitakin musiikillisia avuja. Ei ole todennäköistä että monikaan näistä nykyisistä kontratenoreista kuulostaa likimainkaan yhtä hyvältä kuin kastraatit aikoinaan.

Viikonloppuna kuunneltiin naistensaunan jälkeen tällainen lemmenlaulu Monteverdin (1567-1643) oopperasta Poppean kruunaus. Monteverdistäkin joskus lisää, kun sattuu olemaan niitä parhaita säveltäjiä. Tässä samoin kuin melkein aina tuon ajan musiikissa säveltäjästä on suositun biisin kohdalla epäselvyyttä, koska sävelmiä lainailtiin, varastettiin ja sovitettiin uudelleen surutta. Laitoin linkin, niin voitte halutessanne videon kommenteista lukea joidenkin friikkien kinastelua 360 vuotta vanhasta aiheesta. Aariassa keisari Nero ja uusi vaimonsa Poppea hekumoivat oopperan lopuksi tapettuaan suunnilleen kaikki muut roolihahmot. Neron rooli (Nerone) on aluperin kastraattirooli, jonka laulaa nuori ranskalainen nouseva nimi, kontratenori Philippe Jaroussky.

http://www.youtube.com/watch?v=mYc_O-fpHzQ

Sitten vielä paratiisin helmiä, eli tuntemattoman säveltäjän laulu jostain 1600-luvulta ja näyte aina yhtä tasokkaasta muusikkohuumorista. Löysin tämän sattumalta, kun bändissä on Keke (istumassa toinen vasemmalta pitkäkaulaisen vehkeen kanssa) eli luutisti Eero Palviainen. Ehkä ihan kiva, että näin hyvin voi laulaa ihan ilman kastraatiotakin.