Cantus arcticus

Viime viikonloppuna oli lintuharrastajien pihabongauskisa, jonka kunniaksi asiaa siivekkäistä.

Einojuhani Rautavaara (s. 1928) on yksi kansainvälisesti menestyneimmistä moderneista suomalaisista säveltäjistä. Eikkajuhani elää jossain aivan muissa sfääreissä kuin me normaali-kaduntallaajat. EJ liikkuu kesät-talvet susiturkissa 30-vuotta nuoremman sielunkumppaninsa, vaimonsa Sinin kanssa ja puhuu pehmeitä. Tai siis jotain todella korkealentoista. Viime aikoina EJ on sävellellyt lähinnä enkeli-aiheisia teoksia: Angel of light, Angel of dusk jne. En erityisemmin rakasta hänen musiikkiaan, mutta 1972 sävelletty Cantus arcticus on jäänyt mieleen vähän vähemmän taivaallisten siivekkäiden ansiosta. Jopa siinä määrin, että kerran kesäretkellä Taivalkoskella kuulin aamulla linnunlaulua suolta ja pystyin määrittämään tirpat suokukoiksi, kun niiden lauluääni oli tuttu tästä biisistä.

EJ sävelsi Cantus arcticuksen Oulun yliopiston ensimmäiseen promootioon, ja perinteisten promootioissa esitettyjen kuorokantaattien sijaan EJ loihe lausumaan: "Minä teen sen kantaatin linnuille. Panen sinne linnut laulamaan." Jepjep. Meidän omassa Helsingin yliopistossa promootiokantaateista on vastannut mm. Sibelius, Melartin, Madetoja ja Timo-Juhani Kyllönen, mutta määrä ei ole todellakaan merkinnyt laatua. Ainoa mitä noista usein pompööseistä ja pitkäveteisistä keitoksista on jäänyt todella elämään on Sibeliuksen "Soi kunniaksi luojan" -virsi.

Niin, tämä mielestäni promootiomusiikin parhaimmistoon kuuluva teos on sävelletty orkesterille ja ääninauhalle. EJ yhdisteli Limingan soilla nauhoittamiaan linnunääniä ja Ylen arkistoista löytämiään (viikon luontoääniä?) linnunlaulutaltiointeja ääninauhaksi, jota on tarkoitus soittaa orkesterin taustalla. Tosielämässä esityksessä toivotaan, että joku teknikko saa nauhan (josta toivon mukaan on jo digitaalisia versioita) pyörimään oikealla nopeudella (kelan voi laittaa tuplavauhdille, on tapahtunut) ja niin että se kuuluu riittävästi (muttei liikaa), ja kapellimestari osaa johtaa niin, että nauha ja soitto osuvat edes suunnilleen kohdalleen (yllättävän vaativaa), ja avarista pohjoisista maisemista muistuttava viileän kuulas musiikkinautinto on valmis.

Teos on kolmiosainen: 1. Suo, 2. Melankolia, 3. Joutsenet muuttavat

Ensimmäisessä osassa ollaan siis Limingan (aapa-) soilla, ja EJ on antanut esitysohjeen: "Ajattele syksyä ja Tšaikovskia". Suoraviivainen junttimuusikko (=suurin osa kaikista maailman orkesterimuusikoista) saattaa tästä hiukan ahdistua, kun on tottunut yksiselitteisempiin makaronimaan termeihin kuten Adagio= hitaasti, Allegro=nopeesti, Andante=ei kumpaakaan. Josta tulikin mieleeni EJ:n legendaarinen lausahdus Radion sinfoniaorkesterin tamperelaiselle (suoraan tehtaan varjosta) lyömäsoittajalle jonkun sinfoniansa harjoituksissa: "Taiteilija Lahtinen. Voisitteko soittaa tuon kohdan hiukan apokalyptisemmin?", johon Jomppa vastasi "Tulee!" Tämä oli aikaan ennen Apocalyptica-bändiä, että termi ei ollut senkään vertaa tuttu muusikkopiireissä.

Noh, luova työ vaatii usein poikkeuksellisen luonteen, ja toisaalta kuulokuva on se mikä ratkaisee, ei se mitä musiikista kirjoitetaan ja sanotaan, että arvostelkaa itse. Sellaiselle, jolla ei ole mitään hyviä kokemuksia ns. modernista klassisesta musiikista, niin Cantus arcticus voi olla hyvä alku. Vaikkei tuttuja harmonian elementtejä (duureja, molleja, blues-kaavaa) löydy eikä jalka välttämättä ala vispata rytmin mukana, niin jotain sointivärielämyksiä voi ehkä saada. Joutsenet on parhaimmillaan lopussa, eli kärsivällisyyttä lintuharrastajille.

Tässä koko teos kahdessa pätkässä:

http://www.youtube.com/watch?v=auW10aD0kYo

http://www.youtube.com/watch?v=lxsw1w6O1xk