tiistai 19. lokakuuta 2010

Ihmelapsista

Muusikkojen facebook-tilityksissä törmää ajoittain aiheeseen ihmelapset. Joku viikko sitten ihmetystä aiheutti kaksi pientä aasialaista viulistityttöä, jotka soittavat käsittämättömän vaikeita asioita pienillä kitisevillä viuluillaan:
http://www.youtube.com/watch?v=P-KooKsHnqI


http://www.youtube.com/watch?v=i05t0nKnwVg

En mielelläni ajattele miten nämä kyseiset lapset on saatu oppimaan tämä kaikki, mutta samalla tästä muistaa, mistä musiikillisessa lahjakkuudessa on kyse: matkimisen lahjasta. Sellaisen matkimisen, jossa kuultu ja nähty pystytään kopioimaan omaan tekemiseen, ilman että itse tarvitsisi ymmärtää miten se tapahtuu (ks. seuraava pätkä kohdalta 0'50''). http://www.youtube.com/watch?v=vUx4t4W4eVY
Tähän umpisyvälliseen päätelmään olen päässyt tarkkailtuani sisältäpäin musiikkielämää ja muusikkoja viimeiset 36 vuotta. Onhan muuten täysin mahdotonta selittää, miksi muilta lahjoiltaan keskinkertaiset ja taiteen syvällisestä puolesta vähät välittävät putkimiestyypit (tai metsämies-) saavat soitollaan jäisimmätkin sydänjuuret värisemään. Samalla lailla keskivertospanielin tasolla oleva 5-vuotias ihmislapsi voi vaistomaisesti saada musiikin kuulostamaan musiikilta, vaikkei siitä yhtään mitään ymmärräkään.

Musiikillisen ihmelapsen päätehtävä on soittaa mahdollisen vaikeita asioita mahdollisimman oikein, mutta siinä sivussa moni näistä rassukoista onnistuu saamaan aikaiseksi hälyä, joka erehdyttävästi muistuttaa jonkun täysiverisen ja täysi-ikäisen taiteilijan musisointia. Ehkä tästä voisi vielä tehdä sen päätelmän, että musiikki todellakin on suorassa yhteydessä joihinkin ihmisolennon alkeellisiin ja syviin tunteita käsitteleviin kerrostumiin, joiden toimintaan ei turhia sivistyksen kerrostumia kaivata.

Sinänsä, näissä lapsitähdissä on kyse myös vanhemmista  ja heidän kunnianhimostaan. Sisäpiirin tietona (jota kukaan ei mitenkään pysty arvaamaan) kerrotaan, että lähes jokaisen lapsitähden ikä ilmoitetaan vähemmän tai enemmän alakanttiin. Kovin harvasta lapsitähdestä tulee aikuisena menestyvä solisti tai edes ammattimuusikko. Viimeistään teini-iässä joko lapsen oma tahto ryhtyy panemaan kapuloita rattaisiin vanhempien toiveille tai sitten lupaava lahjakkuus jää vain lupaavaksi. Aikuselta muusikolta kun lopulta toivotaan jotain sirkustemppuja syvällisempää taiteellista annettavaa. Poikkeuksiakin on, ystävämme Wikipedia listaa lapsitähtiä, joista osa sittemmin vakiinnuttanut asemansa klassisen musiikin eliitissä. Listalla keikkuu yhtenä nuorimmista myös Wolfgang Amadeus Mozart.

Muissa musiikinlajeissa ei juuri puhuta lapsitähdistä vaikka, olihan meillä Jackson 5 ja Hansonin poijat sun muita varhaisteinejä. Ehkä noin yleisesti kaikenlainen pop- ja jazzmusiikki pelaa enempi esittäjän henkilökohtaisella karismalla ja ulkomusiikillisilla avuilla ja on siksi myös enempi täysikasvuisten esittäjien heiniä. Klassisessa musiikissa sen sijaan pärjäilee jurompikin hahmo kun vaan hengen palo kiiluu silmissä ja nakit juoksee. Itse asiassa tällä puolella se suurempi taitelija on yleensä säveltäjä, ei esittäjä, kun taas ainakin vähän perinteisemmällä pop- ja jazzpuolella on toivottavaa että nämä kaksi tekijää yhdistyvät samassa henkilössä tai bändissä. Klassisella puolella myös löytyy läjäpäin teknistä taituruutta vaativaa huttua pienten sormien soitettavaksi ja tätien taivasteltavaksi, eikä pidä unohtaa klassisen musiikin elitististä leimaa, jolla kuvitellaan vieläkin olevan suora yhteys huimiin tuloihin ja sosiaalisen statuksen nousuun.

Lopuksi jotain sittenkin vastustamatonta;  poju, jonka elekieli iskee ehkä parhaiten niihin, jotka ovat katselleet orkesterin puolelta monenmoista viuhtojaa, mutta luulen tämän viihdyttävän muitakin. Uskomatonta, miten aitoja maneereja voi hankkia jo 3-vuotiaana, ja tällaiseen tuskin voi ketään pakottaa. Hämmentävää.
http://www.youtube.com/watch?v=0REJ-lCGiKU