On vettä virrannut Aurajoessa sitten viime kirjoitusten. Usean hiljaisen häävuoden jälkeen uskaltaa kirjoittaa siitä miten mahdotonta on häissä musiikin esittäminen. Kaikista mahdollisista perhejuhlista häät ovat mielestäni ehdottomasti hankalimmat muusikolle, hautajaiset ehkä helpoimmat ja kaikki muut kissan ja ihmislapsen ristiäiset sitten siinä välillä. Hautajaisten suuri etu on se, että itse juhlakalu ei yleensä puutu järjestelyihin, pääosa järjestelyistä on ammattilaisten käsissä ja muilla asianosaisilla on harvoin mitään yksityiskohtaisia toiveita minkään suhteen. Että kun jotain nättiä soitat ja mitä maksaa, niin niillä mennään. Hautajaisissa voi olla hankaluutena se, että itse alkaa nyyhkiä myötätunnosta saattoväkeä kohtaan, mutta siitä selviää miettimällä nuoruusiän noloja tilanteita ja varaamalla nenäliinoja esiintymiskoltun taskuihin.
Sen sijaan häissä voi olla joskus täysin mahdotonta täyttää järjestelijöiden toiveita. Päävastuu organisaatiosta on köyhässä Suomessa edelleen useimmiten itse hääparilla, eli täydellisillä amatööreillä. Häissä kaiken pitää olla ainutlaatuista ja kuvastaa hääparin lemmensuhteen kohokohtia, niin musiikiksikaan ei kelpaa mikään muusikon ehdottama, toimiva ja valmiiksi harjoiteltu. Järjestelen tässä pitkän sekasorron jälkeen nuottikasojani ja eri vuosien kerrostumista putkahtelee esiin jos jonkilaisia käsinkirjoitettuja sovituksia häämusiikkia: valsseja, elokuvamusiikkia, suomalaista luontoromantiikkaa, morsianten kummisetien säveltämiä mestariteoksia. Hääparin mielestä on usein myös ihanaa, jos heidän ystäväpiiristään kaikki soittotaitoiset yhdistävät voimansa jossain ohjelmanumerossa, riippumatta siitä onko näillä soittotaitoisilla mitään yhdistävää tekijää (hääparia lukuunottamatta). Voi olla vaikeaa selvittää, ettei gamballe, haitarille, didgeridoolle ja sähköpianolle löydy valmista soitettavaa, kuka jengistä suostuu ja kykenee sovittajaksi, miten järjestät harjoituksen näiden kesken sun muita käytännön yksityiskohtia.
Koska hääjuhlat ovat usein ainakin osittain ulkoilmassa, toivotaan ulkona soittamista usein. Tähän voi hövelinä suostua, säävarauksella, mutta akustisilla soittimilla (torvisoittokunnat erikseen) tässä ei tietenkään ole järjen hiventä, kun kuuluvuus on muutaman metrin, nuotit lentelee tuulessa (toki on pyykkipojat keksitty), viritys kärsii kosteudesta ja lämpötilan vaihdoksista ja hyttyset syö poloista soittajaa. Amerikkalaisissa elokuvissa näkee ulkoilmahäitä, joissa jousikvartetti soittaa Mozartia täydellisillä soundeilla valkoisissa smokeissa auringonlasku valtamerellä taustalla, ja papin puhe ja kaikki intiimisti kuiskatut sanat hääpärin kesken kuuluvat niin että takarivissäkin pyyhitään silmäkulmia liikutuksesta. Suomalaiselle morsiamelle voi olla vaikea selittää, että sama illuusio ei toteudu Saimaan saaressa, että ihan kaikki ääni on tehty jälkikäteen studiossa, ameriikassakin on lokkeja ja että ilman yhtään heijastavaa pintaa ei mikään ääni kanna kauas, varsinkaan tuulessa ja tihkusateessa.
Erityisen hankalaa häiden kohdalla on rahasta sopiminen. Viime tingassa voidaan toivoa, että jos sittenkin soittaisitte sovitun puolen tunnin sijaan koko illan samaan hintaan, tai että tehdään kvartetista trio kulujen pienentämiseksi (ohjelmistohan pysyy samana eikös juu?). Hääparin on vaikea ymmärtää, että ventovieras ei vapaaehtoisesti käytä koko lauantaipäiväänsä juuri heidän ainutlaatuisessa hääjuhlassaan ja että ruoalla ei voi korvata rahan vähyyttä. "Mutta saattehan te sitten siellä ruokaa..." aina niin vieraanvaraisessa Länsi-Suomessa kun ei voi luottaa, että juhliin tullut esiintyjä saa edes vesilasillista, ellei asiasta ole erikseen sovittu. Monesti hämmästyttää, miten pienistä summista jaksetaan vääntää musiikkiasiassa, kun näkee hulppean juhlatilan, satapäisen juhlaväen ja pitopalvelun annin. Puolituttujen kanssa rahasta sopiminen voi olla kuitenkin vielä hankalampaa, koska kieroimmat meistä ajattelevat tässäkin voivansa hyödyntää suhteitaan ja tarjoavat palkkioksi sellaista summaa, joka ei kata edes bussilippua juhlapaikalle. Ei pidä ymmärtää väärin: oman suvun ja ystävien juhlissa on miltei velvollisuus soittaa, ja sen tekee yleensä mielellään, jos ei lemmestä juhlakaluja kohtaan niin muista syistä (voi välttyä lahjan ostolta). Toisaalta, ystävien juhlissa soittamisen ikävä puoli on se, että jatkoille joutuu lähtemään soittimen kanssa tai muuten säätämään roudauksen kanssa niin, että voipi mennä koko jatkot ohi siltä illalta.
Häitä sanotaan myös erinomaisiksi parinhankintatilaisuuksiksi, mutta silloin kun juhlaväki toimittaa sosiaalista soidinta tanssilavalla, on soittaja tiukasti töissä, ja saa katsella aitiopaikalta, kun parhaat sinkut löytävät toisensa. Josta päästäänkin häissä soittamisen ehkä raastavimpaan puoleen: kaunis musiikki on tärkeä osa juhlaa, tekee tilanteesta parhaimmillaan entistä merkityksellisemmän paikalla olijoille, liikuttaa ja juhlistaa. Esityksen jälkeen muusikko saa kuulla monelta suunnalta, miten koskettavaa musiikki oli. Siihen ei parane sanoa muuta kuin kiitos, vaikka oma tunnelma olisi mikä, sormet kohmeessa, ääni käheä, viritys pielessä ja biisit itselle vastenmielisiä. Vain pahimmin leipääntynyt raakki voi olla täysin viileä minkään esityksen jälkeen ja häissä kaikenlaista tunnetta on tarjolla riittämiin jo ilmankin sitä, että harjoittaa itsensäpaljastelua esiintymisen muodossa. Että onko sen palkkion arvoista jyrsiä valmiiksi epävakaata sieluaan entistä pahemmille lommoille? Ilmeisesti kyllä, kun ei tule mieleen kieltätyä, show must go on, kerran sirkuseläin aina sirkuseläin jne.
Synkkää, siispä loppuun ehdotus riuskaa aloitusmusiikkia. Voi tuottaa hiukka ongelmia palkata riittävä määrä soittajia tämän toteutukseen, mutta jos kerrankin ei laskettaisi, onhan sentään häät!
http://www.youtube.com/watch?v=Vf4Ub-V7Aig
Sen sijaan häissä voi olla joskus täysin mahdotonta täyttää järjestelijöiden toiveita. Päävastuu organisaatiosta on köyhässä Suomessa edelleen useimmiten itse hääparilla, eli täydellisillä amatööreillä. Häissä kaiken pitää olla ainutlaatuista ja kuvastaa hääparin lemmensuhteen kohokohtia, niin musiikiksikaan ei kelpaa mikään muusikon ehdottama, toimiva ja valmiiksi harjoiteltu. Järjestelen tässä pitkän sekasorron jälkeen nuottikasojani ja eri vuosien kerrostumista putkahtelee esiin jos jonkilaisia käsinkirjoitettuja sovituksia häämusiikkia: valsseja, elokuvamusiikkia, suomalaista luontoromantiikkaa, morsianten kummisetien säveltämiä mestariteoksia. Hääparin mielestä on usein myös ihanaa, jos heidän ystäväpiiristään kaikki soittotaitoiset yhdistävät voimansa jossain ohjelmanumerossa, riippumatta siitä onko näillä soittotaitoisilla mitään yhdistävää tekijää (hääparia lukuunottamatta). Voi olla vaikeaa selvittää, ettei gamballe, haitarille, didgeridoolle ja sähköpianolle löydy valmista soitettavaa, kuka jengistä suostuu ja kykenee sovittajaksi, miten järjestät harjoituksen näiden kesken sun muita käytännön yksityiskohtia.
Koska hääjuhlat ovat usein ainakin osittain ulkoilmassa, toivotaan ulkona soittamista usein. Tähän voi hövelinä suostua, säävarauksella, mutta akustisilla soittimilla (torvisoittokunnat erikseen) tässä ei tietenkään ole järjen hiventä, kun kuuluvuus on muutaman metrin, nuotit lentelee tuulessa (toki on pyykkipojat keksitty), viritys kärsii kosteudesta ja lämpötilan vaihdoksista ja hyttyset syö poloista soittajaa. Amerikkalaisissa elokuvissa näkee ulkoilmahäitä, joissa jousikvartetti soittaa Mozartia täydellisillä soundeilla valkoisissa smokeissa auringonlasku valtamerellä taustalla, ja papin puhe ja kaikki intiimisti kuiskatut sanat hääpärin kesken kuuluvat niin että takarivissäkin pyyhitään silmäkulmia liikutuksesta. Suomalaiselle morsiamelle voi olla vaikea selittää, että sama illuusio ei toteudu Saimaan saaressa, että ihan kaikki ääni on tehty jälkikäteen studiossa, ameriikassakin on lokkeja ja että ilman yhtään heijastavaa pintaa ei mikään ääni kanna kauas, varsinkaan tuulessa ja tihkusateessa.
Erityisen hankalaa häiden kohdalla on rahasta sopiminen. Viime tingassa voidaan toivoa, että jos sittenkin soittaisitte sovitun puolen tunnin sijaan koko illan samaan hintaan, tai että tehdään kvartetista trio kulujen pienentämiseksi (ohjelmistohan pysyy samana eikös juu?). Hääparin on vaikea ymmärtää, että ventovieras ei vapaaehtoisesti käytä koko lauantaipäiväänsä juuri heidän ainutlaatuisessa hääjuhlassaan ja että ruoalla ei voi korvata rahan vähyyttä. "Mutta saattehan te sitten siellä ruokaa..." aina niin vieraanvaraisessa Länsi-Suomessa kun ei voi luottaa, että juhliin tullut esiintyjä saa edes vesilasillista, ellei asiasta ole erikseen sovittu. Monesti hämmästyttää, miten pienistä summista jaksetaan vääntää musiikkiasiassa, kun näkee hulppean juhlatilan, satapäisen juhlaväen ja pitopalvelun annin. Puolituttujen kanssa rahasta sopiminen voi olla kuitenkin vielä hankalampaa, koska kieroimmat meistä ajattelevat tässäkin voivansa hyödyntää suhteitaan ja tarjoavat palkkioksi sellaista summaa, joka ei kata edes bussilippua juhlapaikalle. Ei pidä ymmärtää väärin: oman suvun ja ystävien juhlissa on miltei velvollisuus soittaa, ja sen tekee yleensä mielellään, jos ei lemmestä juhlakaluja kohtaan niin muista syistä (voi välttyä lahjan ostolta). Toisaalta, ystävien juhlissa soittamisen ikävä puoli on se, että jatkoille joutuu lähtemään soittimen kanssa tai muuten säätämään roudauksen kanssa niin, että voipi mennä koko jatkot ohi siltä illalta.
Häitä sanotaan myös erinomaisiksi parinhankintatilaisuuksiksi, mutta silloin kun juhlaväki toimittaa sosiaalista soidinta tanssilavalla, on soittaja tiukasti töissä, ja saa katsella aitiopaikalta, kun parhaat sinkut löytävät toisensa. Josta päästäänkin häissä soittamisen ehkä raastavimpaan puoleen: kaunis musiikki on tärkeä osa juhlaa, tekee tilanteesta parhaimmillaan entistä merkityksellisemmän paikalla olijoille, liikuttaa ja juhlistaa. Esityksen jälkeen muusikko saa kuulla monelta suunnalta, miten koskettavaa musiikki oli. Siihen ei parane sanoa muuta kuin kiitos, vaikka oma tunnelma olisi mikä, sormet kohmeessa, ääni käheä, viritys pielessä ja biisit itselle vastenmielisiä. Vain pahimmin leipääntynyt raakki voi olla täysin viileä minkään esityksen jälkeen ja häissä kaikenlaista tunnetta on tarjolla riittämiin jo ilmankin sitä, että harjoittaa itsensäpaljastelua esiintymisen muodossa. Että onko sen palkkion arvoista jyrsiä valmiiksi epävakaata sieluaan entistä pahemmille lommoille? Ilmeisesti kyllä, kun ei tule mieleen kieltätyä, show must go on, kerran sirkuseläin aina sirkuseläin jne.
Synkkää, siispä loppuun ehdotus riuskaa aloitusmusiikkia. Voi tuottaa hiukka ongelmia palkata riittävä määrä soittajia tämän toteutukseen, mutta jos kerrankin ei laskettaisi, onhan sentään häät!
http://www.youtube.com/watch?v=Vf4Ub-V7Aig
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti