Tämän kesän keikkojen myötä tuntuu sopivalta kirjoittaa kitaristeista ja luutisteista, näpelöinnin mestareista. On taas kuultu ja nähty sellaista soittoa, ettei metsämiehen ja jousisoittajan hoksottimilla tajua ei sitten mitään miten se kaikki tehdään. Noilla soittimilla tuntuu voivan soittaa uskomattoman monimutkaisia, moniäänisiä ja nopeita asioita kovin vaivattoman kuuloisesti. Sen verran kitaristeja ja luutisteja tunnen, että vaivattomuuten en sentään usko, luullakseni näistä löytyy pianistien jälkeen musiikkimaailman kovimmat treenaajat. Kovat harjoittelumäärät kertovat joko kehittyneestä itsekurista tai muiden mielihalujen puutteesta, en lähde tähän pohdintaan pidemmälle.
Usein hämmästyttävien teknisten taitojen lisäksi kitaristit ja luutistit ovat huomattavasti keskimääräistä älykkäämpiä, sivistyneitä ja kaikkea sitä mitä komppiryhmä ei (näihin lasketaan myös matalat jouset ja vaskipuhaltimet). Tästä joukosta löytyvät todennäköisimmin ne sivuhomminaan inversio-ongelmista väitelleet ja kahdeksaa kieltä sujuvasti puhuvat friikit, joiden pöydässä käydään keskustelua klassisesta kirjallisuudesta ja filosofiasta (viimeksi osui silmään Platonin Valtio kitaristin yöpöydällä) ja pelataan shakkia kun muu soittajisto keskittyy humaltumiseen, ajankohtaisiin urheilu-uutisiin ja vastakkaiseen sukupuoleen. Koska näppäily on näppärän ihmisen hommaa, voi monilahjakas kitaristi/luutisti aikansa kuluksi ryhtyä rakentamaan soittimia tai sitomaan perhoja, ja menestyä näissäkin mainiosti. Kaiken tämän lisäksi en muista yhtään pahaluontoista kitaristia tai luutistia, on kivaa olla hyvä, luulen ma.
Jos kitaristien bongailu ihmismassasta kiinnostaa näiden mainospuheiden jälkeen, niin heillä on monesti tapanaan kasvattaa pitkä tukka (jos se sattuu ylipäänsä kasvamaan) ja pitää oikeassa kädessä pitkiä kynsiä. Luutun näppäily tapahtuu enimmässä osassa tapauksia sormien lihalla, jolloin kynnet ovat haitaksi, joten net jotka soittavat sekä luuttua että kitaraa, ovat jatkuvassa kynsien leikkuu- ja kasvatusierteessä tai kehittävät jonkun välimuototekniikan (tarkemmat vinkit täältä). Sähkökitaraa soitetaan enimmäkseen plektralla, joten yllä olevat tuntomerkit sopivat lähinnä akustisiin soittajiin.
Yksinkertaiselle ihmiselle kitara- ja luuttumusiikki voi käydä hermoon, liikaa ääniä ja tapahtumia. Näppäillen tuotetulla musiikilla ongelmana on se, että kun äänen aloitat, niin se ei kauaa soi, ja teit mitä tahansa, niin tyhjyyttä täytyy täyttää nopeasti seuraavilla äänillä. Laulussa, puhaltimissa ja jousisoittimissa keskitytään paljon äänen väriin, sointiin ja muotoiluun, siis laatuun, näppäilijät voinevat siis kuluttaa energiaansa enemmän äänien määrään (tuhmasti sanottuna). Silti, viime vuonna seurailin barokkikitaran mestarikurssia, jossa muuan nälkiintynyt kuusikymppinen jenkki (Hopkinson Smith) kertoi, miten harjoitellaan vaikkapa kokonainen kahden viikon kurssi yhden äänen näppäilyä, ja aloin uskoa, että soinnillakin on jotain tekoa tämän lajin kanssa. Mies kertoi myös, miten kivaa on harjoitella pienissä pätkissä koko päivä: 30 minuuttia yhden äänen näppäilyä, pyykkien viikkausta, 30 min. toisen äänen näppäilyä, kukkien kastelua, 30 min. kolmannen äänen näppäilyä, pieni pyöräretki.... veikkaan että kyseessä on yksineläjä. Yleisölle tällainen paneutuminen ja yksityiskohtien hiominen voi kuitenkin tuottaa pitkäkestoista ja monia aivojen osia stimuloivaa nautintoa.
Tässä näyte Hopkinson Smithin Bachia: http://www.youtube.com/watch?v=0KXDmyUG-pw&
ja vähän vanhempaa luuttumusiikkia Italiasta: http://youtu.be/ipc-mPYiLgg
Kitara ja luuttu ovat soittimia siltä ajalta, jolloin nuottikirjoitus ei ollut vielä vakiintunutta. Niinpä suuri osa näille soittimille kirjoitetusta musiikista on tabulatuureina. Niitä on joka aikakaudelle ja alueelle omansa, mutta kaikissa on on ideana joko kirjaimilla tai numeroilla kertoa kieliä esittävällä viivastolla (viivojen määrä on sama kuin soittimen kielien) monennelleko nauhalle (=fret, jos kitaran ja luutun anatomia on tuntematon) sormensa tällätä. Rytmit on sitten merkitty vaihtelevin tavoin äänenkorkeusista erillään tuon viivaston yläpuolelle, tosin joskus rytmejä ei ole merkitty laisinkaan. Tabulatuurit voivat näyttää todella sekavilta, mutta niiden lukeminen on lopulta huomattavasti helpompaa kuin varsinaisen nuottikirjoituksen. Tabulatuurit ovat suoraa kuvakoodia, joissa merkille on aina sama selitys, kun taas nuoteissa voi avain vaihtua, saman äänen voi soittaa monelta eri kieleltä jne. Tästäkin syystä moni erinomainenkaan kitaristi tai luutisti ei osaa lukea nuotteja.
Koskapa näppäilysoitanta on ollut hyvin suosittua läpi vuosisatojen (teinit on ennenkin huomanneet soittotaidon vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen), on kitaroista ja luutuista lukemattomia variaatioita ja esiasteita (vihuela, teorbi, barokkikitara, ukulele...), enkä osaa niistä enempää kertoa. Itsekin aina kysyn, että mikähän peli nyt on kyseessä, koska ulospäin melko samannäköiset soittimet voivat joistain virityksellisistä syistä olla eri nimisiä. Suuri osa kitaramusiikista ja kitaristeista tulee joka tapauksessa edelleen latinomaailmasta, joissa kitaralla ja sen sukulaisilla on tärkeä rooli kansan- ja populaarimusiikissa. Luutunsoitto tänä päivänä on sitä vastoin enemmän vanhasta musiikista kiinnostuneiden kummajaisten heiniä, ellei sitten joku kaikkeen kykenevä kitaristi ole sitäkin joutessaan ja ohimennen opetellut.
Luutunsoitosta ja sen historiasta voisi jatkaa pitkään, mutta tässä on jo nyt liikaa tekstiä ja liian vähän musiikkia. Siispä, otteita luuttuohjelmistosta barokin ajalta:
Kapsberger: Canario http://www.youtube.com/watch?v=Fsuo1hz5YYI&feature=related
Kapsberger: Toccata arpeggiata http://www.youtube.com/watch?v=5ppiWEdors4
de Visée: Suite d'Amila http://www.youtube.com/watch?v=ruRutHXDK9I
Sitten pari hittiä barokkikitaralla:
Sanz: Canario http://www.youtube.com/watch?v=79xtPKLyo_A
Sanz: Folías http://www.youtube.com/watch?v=ZOcZtQ71nTI
Ehkä tunnetuin uuden ajan konserttimusiikin kitarateos:
Rodrigo: Concerto d'Aranjuez http://www.youtube.com/watch?v=CY29JlyAH7c
Esimerkki mykistävästä flamenco-kitarismista:
Vicente Amigo http://www.youtube.com/watch?v=Dsq0O7iHt0I
Ja, herttainen valssi 1800-luvun lopulta:
Tarrega: Gran Vals http://www.youtube.com/watch?v=tpeWHtlIsB4
Usein hämmästyttävien teknisten taitojen lisäksi kitaristit ja luutistit ovat huomattavasti keskimääräistä älykkäämpiä, sivistyneitä ja kaikkea sitä mitä komppiryhmä ei (näihin lasketaan myös matalat jouset ja vaskipuhaltimet). Tästä joukosta löytyvät todennäköisimmin ne sivuhomminaan inversio-ongelmista väitelleet ja kahdeksaa kieltä sujuvasti puhuvat friikit, joiden pöydässä käydään keskustelua klassisesta kirjallisuudesta ja filosofiasta (viimeksi osui silmään Platonin Valtio kitaristin yöpöydällä) ja pelataan shakkia kun muu soittajisto keskittyy humaltumiseen, ajankohtaisiin urheilu-uutisiin ja vastakkaiseen sukupuoleen. Koska näppäily on näppärän ihmisen hommaa, voi monilahjakas kitaristi/luutisti aikansa kuluksi ryhtyä rakentamaan soittimia tai sitomaan perhoja, ja menestyä näissäkin mainiosti. Kaiken tämän lisäksi en muista yhtään pahaluontoista kitaristia tai luutistia, on kivaa olla hyvä, luulen ma.
Jos kitaristien bongailu ihmismassasta kiinnostaa näiden mainospuheiden jälkeen, niin heillä on monesti tapanaan kasvattaa pitkä tukka (jos se sattuu ylipäänsä kasvamaan) ja pitää oikeassa kädessä pitkiä kynsiä. Luutun näppäily tapahtuu enimmässä osassa tapauksia sormien lihalla, jolloin kynnet ovat haitaksi, joten net jotka soittavat sekä luuttua että kitaraa, ovat jatkuvassa kynsien leikkuu- ja kasvatusierteessä tai kehittävät jonkun välimuototekniikan (tarkemmat vinkit täältä). Sähkökitaraa soitetaan enimmäkseen plektralla, joten yllä olevat tuntomerkit sopivat lähinnä akustisiin soittajiin.
Yksinkertaiselle ihmiselle kitara- ja luuttumusiikki voi käydä hermoon, liikaa ääniä ja tapahtumia. Näppäillen tuotetulla musiikilla ongelmana on se, että kun äänen aloitat, niin se ei kauaa soi, ja teit mitä tahansa, niin tyhjyyttä täytyy täyttää nopeasti seuraavilla äänillä. Laulussa, puhaltimissa ja jousisoittimissa keskitytään paljon äänen väriin, sointiin ja muotoiluun, siis laatuun, näppäilijät voinevat siis kuluttaa energiaansa enemmän äänien määrään (tuhmasti sanottuna). Silti, viime vuonna seurailin barokkikitaran mestarikurssia, jossa muuan nälkiintynyt kuusikymppinen jenkki (Hopkinson Smith) kertoi, miten harjoitellaan vaikkapa kokonainen kahden viikon kurssi yhden äänen näppäilyä, ja aloin uskoa, että soinnillakin on jotain tekoa tämän lajin kanssa. Mies kertoi myös, miten kivaa on harjoitella pienissä pätkissä koko päivä: 30 minuuttia yhden äänen näppäilyä, pyykkien viikkausta, 30 min. toisen äänen näppäilyä, kukkien kastelua, 30 min. kolmannen äänen näppäilyä, pieni pyöräretki.... veikkaan että kyseessä on yksineläjä. Yleisölle tällainen paneutuminen ja yksityiskohtien hiominen voi kuitenkin tuottaa pitkäkestoista ja monia aivojen osia stimuloivaa nautintoa.
Tässä näyte Hopkinson Smithin Bachia: http://www.youtube.com/watch?v=0KXDmyUG-pw&
ja vähän vanhempaa luuttumusiikkia Italiasta: http://youtu.be/ipc-mPYiLgg
Kitara ja luuttu ovat soittimia siltä ajalta, jolloin nuottikirjoitus ei ollut vielä vakiintunutta. Niinpä suuri osa näille soittimille kirjoitetusta musiikista on tabulatuureina. Niitä on joka aikakaudelle ja alueelle omansa, mutta kaikissa on on ideana joko kirjaimilla tai numeroilla kertoa kieliä esittävällä viivastolla (viivojen määrä on sama kuin soittimen kielien) monennelleko nauhalle (=fret, jos kitaran ja luutun anatomia on tuntematon) sormensa tällätä. Rytmit on sitten merkitty vaihtelevin tavoin äänenkorkeusista erillään tuon viivaston yläpuolelle, tosin joskus rytmejä ei ole merkitty laisinkaan. Tabulatuurit voivat näyttää todella sekavilta, mutta niiden lukeminen on lopulta huomattavasti helpompaa kuin varsinaisen nuottikirjoituksen. Tabulatuurit ovat suoraa kuvakoodia, joissa merkille on aina sama selitys, kun taas nuoteissa voi avain vaihtua, saman äänen voi soittaa monelta eri kieleltä jne. Tästäkin syystä moni erinomainenkaan kitaristi tai luutisti ei osaa lukea nuotteja.
Koskapa näppäilysoitanta on ollut hyvin suosittua läpi vuosisatojen (teinit on ennenkin huomanneet soittotaidon vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen), on kitaroista ja luutuista lukemattomia variaatioita ja esiasteita (vihuela, teorbi, barokkikitara, ukulele...), enkä osaa niistä enempää kertoa. Itsekin aina kysyn, että mikähän peli nyt on kyseessä, koska ulospäin melko samannäköiset soittimet voivat joistain virityksellisistä syistä olla eri nimisiä. Suuri osa kitaramusiikista ja kitaristeista tulee joka tapauksessa edelleen latinomaailmasta, joissa kitaralla ja sen sukulaisilla on tärkeä rooli kansan- ja populaarimusiikissa. Luutunsoitto tänä päivänä on sitä vastoin enemmän vanhasta musiikista kiinnostuneiden kummajaisten heiniä, ellei sitten joku kaikkeen kykenevä kitaristi ole sitäkin joutessaan ja ohimennen opetellut.
Luutunsoitosta ja sen historiasta voisi jatkaa pitkään, mutta tässä on jo nyt liikaa tekstiä ja liian vähän musiikkia. Siispä, otteita luuttuohjelmistosta barokin ajalta:
Kapsberger: Canario http://www.youtube.com/watch?v=Fsuo1hz5YYI&feature=related
Kapsberger: Toccata arpeggiata http://www.youtube.com/watch?v=5ppiWEdors4
de Visée: Suite d'Amila http://www.youtube.com/watch?v=ruRutHXDK9I
Sitten pari hittiä barokkikitaralla:
Sanz: Canario http://www.youtube.com/watch?v=79xtPKLyo_A
Sanz: Folías http://www.youtube.com/watch?v=ZOcZtQ71nTI
Ehkä tunnetuin uuden ajan konserttimusiikin kitarateos:
Rodrigo: Concerto d'Aranjuez http://www.youtube.com/watch?v=CY29JlyAH7c
Esimerkki mykistävästä flamenco-kitarismista:
Vicente Amigo http://www.youtube.com/watch?v=Dsq0O7iHt0I
Ja, herttainen valssi 1800-luvun lopulta:
Tarrega: Gran Vals http://www.youtube.com/watch?v=tpeWHtlIsB4
Tekstit
Hei.
VastaaPoistaIhan hauska kirjoitus luutuista ja kitaroista.
Haluaisin kuitenkin korjata pari asiaa.
"Kitara ja luuttu ovat soittimia siltä ajalta, jolloin nuottikirjoitus ei ollut vielä vakiintunutta. Niinpä suuri osa näille soittimille kirjoitetusta musiikista on tabulatuureina."
Alun alkujaan sekä luutun että kitaran esiasteita on toki jo ajalta ennen nuotinkirjoitusta, mutta se oli myöskin aikaa ennen tabulatuurikirjoitusta, ja itseasiassa aikaa ennen kirjoitustaitoa.
Luutut ja kitarat joista kirjoituksessasi puhut kehittyivät Euroopassa lähinnä muslimien Espanjaan mukanansa tuoman luutun seurauksena.
Muslimien Espanjanvaltaus päättyi 1200-luvulla, mutta luutun kultakausi oli oikeastaan vasta sen jälkeen. Lähinnä nykyään soitetaan rensanssin ja barokin aikaisia luuttuja, joiden soolokappaleet ovat kyllä kirjoitettu tabulatuurilla, mutta se ei johdu siitä ettei nuotinkirjoitusta silloin vielä olisi ollut - se oli yleistynyt jo keskiajalla.
"viivojen määrä on sama kuin soittimen kielien"
ei myöskään pidä yleensä paikkaansa. kieliä on yleensä myös viivaston alapuolelle. Näitä kieliä soitetaan yleensä tosin vain vapaina ääninä. Ne merkitään numeroilla viivaston alle (Ranskalaisessa systeemissä yleensä apuviivoilla kolmanteen asti, tod näk. koska näitä kieliä saatettaisiin vielä painaa, joten kirjaimen pitää olla näkyvissä)
"Tästäkin syystä moni erinomainenkaan kitaristi tai luutisti ei osaa lukea nuotteja."
tämä pätee yleensä vain nykytabulatuureihin tottuneihin sähkökitaristeihin. Klassisen kitaran soittajat osaavat nuotit ehdottomasti. Flamengo ja jazz-kitaristeista en menisi vannomaan, saattaa olla että sillä puolella opetellaan myös paljon korvakuulolta.
Mitä luutisteihin tulee, niin ehkä jotkut harrastelijat eivät osaa nuotteja, mutta ammattiluutisti osaa nuotit ihan siitäkin syystä että teorbilla säestettäessä soitetaan basso continuo -stemmasta, jossa on nuotein aina soinnun bassoääni ja kenties joitain kuvioita ja lisäksi numerot, joiden avulla sointu rakennetaan bassoäänen päälle (joka soittaja hieman omien tapojensa mukaan ja ottaen huomioon muut soittajat) Näistä säestyskeikoista muodostuu suurin osa luutistin hommista.
Lisäksi suurin osa luutisteista on aloittanut klassisella kitaralla ja siitä syystä on oppinut nuotinlukua.
Niin ja siihen vielä lisäksi ammattisoittajat ovat joutuneet opiskellessaan musiikinteorian tunneille jossa totta kai nuotit tulee osata.
Mutta se kyllä pitää paikkaansa, että suoraan nuotista kaikilla eri luutuillaan ei luutisti välttämättä osaa kovin hyvin soittaa, koska monilla soittimilla hän ei sitä paljon välttämättä joudu tekemään.
Hopkinson Smith on kyllä laiha, mutta en usko että hän on varsinaisesti "nälkiintynyt". Se kuullostaa siltä kuin ilmaisisit että hän ei tienaisi riittävästi saadakseen syödäkseen.
"kitaristit ja luutistit ovat huomattavasti keskimääräistä älykkäämpiä, sivistyneitä ja kaikkea sitä mitä komppiryhmä ei"
Mielestäni näillä asioilla ei kyllä ole mitään yhteyttä, mutta en halua kieltääkään tätä kohteliaisuutta kun itse olen luutisti :)
Tuosta Gran Valsista vielä on hauska juttu se, että nokia tune on plagioitu siitä. Kuullostaa aika paljon hienommalta tuossa eikös niin.